18 AUGUST 2011

Appilan pappilan Apu Pakun papupata pankolla porisee ja kiehuu….

Kun uudet tuulet käyvät yli suomen maan ja kesä uhkaa taas vaihtua syksyksi on Apu Pakulla jo täysi tohina päällä. Seuraavan reissun valmistelut ovat käynnissä, ja pakua pakataan nyt koko kesän voimilla, hyvillä viboilla ja suurilla unelmilla. Saa nähdä mitä kaikkea ja ketkä kaikki tällä kertaa päätyvät pakun kyytiin, reissulle, jonka tarkoituksena on tietenkin tehdä maailmasta taas paljon parempi paikka. Aivan kaikki, siis jokaikinen, ovat tervetulleita mukaan parantamaan itseään ja maailmaa; mitään ei meiltä puutu, kun jaamme siitä mitä meillä on. Olkaa ystävät siis mukana hengessä ja kantakaa kortenne kekoon, miten parhaaksi näette.  Apu Paku ottaa kiitollisena vastaan kaiken avun ja vie sen mukanaan maailmalle. Olipa apu sitten aineellista tai pelkkää näkymätöntä hömppää, Apu Paku vie sen perille!

Pakua on aikaa lastata vielä puolitoista kuukautta, sen jälkeen jalka nousee kytkimeltä ja matkan teko todella alkaa. Tuo lokakuun ensimmäinen maanantai, 3.10, on suuri päivä ja se kannattaa ehdottomasti merkitä kalenteriin, vaikkei itse mukaan tällä kertaa lähtisikään, sillä jokainen henkäys, joka hengittää matkaajien mukana reissussa on kultaakin arvokkaampaa. Lisää päivityksiä luvassa niin pian kuin suinkin on jotain kerrottavaa, joten ollaanhan jutuissa mukana, silmät auki ja korvat höröllä JOKA HETKI.

HYVÄ ME!

The fire is burning and the light is shining in the heart of Apu Paku association…

Summer is soon changing for the autumn here in Finland and Apu Paku has lot of work to do. Preparations for the next Journey is underway, we are packing the van full of people, stuff, sun power, summer vibes, hopes and dreams. We`ll see what and who is coming to make this journey true with us. Everybody is welcome to heal themselves and the world; we have everything what we need when we share it together. So be blessed and be with us to making this true with your dreams and visions. Apu Paku is gratefull for every helping hand and will bring all help to those who need it!

Apu Paku is starting the van from Finland towards Gambia 3th october. It´s a great day and everybody should remember it, because every spirit who is breathing with us on the road is irreplaceable. We will tell you more about everything as soon as we have something to tell. So all the friends around the world, be with us in every step with open ears and open eyes.

LET`S SHARE IT!

22 AUGUST 2011

Totta se on! Hyväntekeväisyysjärjestö Apu Paku ry on  lähdössä jo toiselle avustusmatkalleen Gambiaan. Tällä kertaa reissulla olisi tarkoitus viipyä n. 5 kuukautta, saada sen aikana rakennetuksi lapsille kylään koulu, ja vastaavasti kaupunkiin oma musiikkiin painottuva yksikkönsä. Eli työ ei tekevältä varmasti lopu. Matkaan ollaan lähdössä jälleen pakettiautolla, joka on tarkoitus lastata niin täyteen tavaraa ja ihmisiä kuin mahdollista. Vieläpä yritetään saada toinenkin auto matkaan, jotta mukaan mahtuisi enemmän. Tilaa tarvitaan, sillä tavaroiden ja ihmisten lisäksi mukaan on lähdössä myös kuvaaja ja äänimies, joiden tehtäväksi lankeaa projektin ikuistaminen videokameralle.  Tien päälle lähdetään 3.10, tarkkaa kellonaikaa ei ole vielä sovittu, mutta laiturille sopii tulla vilkuttamaan, vaikka koko päiväksi.  Reitti kulkee todennäköisesti Ruotsin läpi Kööpenhaminaan, sitten Saksaan ja sieltä Hollannin tai Sveitsin kautta Ranskaan ja Espanjaan. Espanjasta menemme lautalla Marokkoon ja sitten Länsi-Saharaan, Mauritaniaan, Senegaliin ja Gambiaan. Luoja tietää miten pitkä aika koko reissun tekoon menee, mutta toiveita kolmesta viikosta on esitetty.

Tällä hetkellä koko Apu Pakun joukko on kuitenkin vielä kotoisissa maisemissa tekemässä viimeisiä vinksahtaneita nettisivupäivityksiä, sekä elintärkeitä suunnitelmia ennen lähtöä. Hommaa tosiaan riittää, ja apua otetaan vastaan. Jos siis luet tätä, tunnet sydämesi lyövän ja henkesi kirkastuvan, liity meihin ja levitä Apu Pakun sanomaa. Mene selaimesi osoiteriville, kopioi sieltä tämä osoite ja tee siitä vaikka facebookin tilapäivityksesi. Jo siten pystyt auttamaan! Matkan järjestämisen edistymistä voi jatkossa käydä seuraamassa täältä, sen mukaan miten hommat etenevät. Tien päältä tehdään tietysti myös päivityksiä mahdollisuuksien mukaan.

LET´S KEEP ON MOVING!

 

1 Lokakuuta 2011

KIITOS!!! Noniin! Apupakuperhe on vihdoin saatu koolle tänne pohjoisen korpeen ja ylihuomenna 9 henkinen seurue starttaa matkaan kahdella pakettiautolla, ja lähtee ajamaan Euroopan halki, kohti Länsi-Afrikkaa ja Gambiaa. Kaikki alkaa olla viimeistä silausta vaille valmista, lahjoitustavaraa on tullut yhdistykselle yllin kyllin, ja parhaillaan pirtissä on käynnissä inventaario. Tavaraa on niin paljon, että loppupäivä meneekin niita laskiessa ja määriä ylös kirjatessa. Kaikille lahjoittajille kiitos sydämmemme pohjasta saakka, ryhmässämme on sanoinkuvaamattoman hyvä tunnelma, on mahtava lähteä tien päälle tekemään asioita todeksi, kun takana on niin valtava määrä tukijoita! Jos on viime viikkojen tohinassa ja pyörityksessä meinannut välillä voimat loppua, niin apua on tulvinut sisään ovista ja ikkunoista. Niin yksityiset ihmiset kuin monet yrityksetkin ovat kantaneet kortensa kekoon, yhteydenottoja on sadellut ja ovelle asti on tultu koputtamaan ja tuomaan evästä matkalle. Mahtaa, juuri tästä on apupakun toiminnassa kysymys; naapuri auttaa naapuria ja kohta raikaa nauru ja rytmi Gambiankin kortteleissa! Kuka vielä väittää maailman olevan pimeä paikka, jonka ihmiset ovat ahneita, eivätkä auta toisiaan? Well, there was a time when we have some troubles in the world, but the new time is here now and we have this chance to make things better and learn our lessons!