Hyväntekeväisyyttä ilman välikäsiä

Avainsana: vapaaehtoisvoimin

Varainkeruukampanja on päättynyt tänään 7.3.2023 klo 20.00!

Kiitos kaikille lahjoittajille. Lahjoituksia tuli kampanjan aikana noin 600 euron verran. Koulun aitaprojekti aloitetaan huhtikuun alussa Pakau Penkussa, kun järjestömme puheenjohtaja saapuu Gambiaan kouluvierailulle.

Kuten järjestömme toimintaan kuuluu, kaikki lahjoitetut varat menevät suoraan kohteeseen. Lisäämme päivityksiä projektin etenemisestä kuluvan kevään aikana.

Noin kuukauden uutiset: Huhtikuu 2019

Apu-Paku ry toimii täysin vapaaehtoisvoimin ja projektiluontoisesti. Se tarkoittaa sitä, että pyörät pyörähtävät liikkeelle aina, kun uusi projekti käynnistyy. Iloksemme voimme tiedottaa, että uusi projekti on käynnistynyt Gambiassa, kun Pakau Penku -kylään on saapunut viikonloppuna joukko suomalaisia sosionomiopiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulusta. Vapaaehtoiset auttavat tuttuun tapaan Apu-Pakun esikoulun arkiaskareissa, sekä kehittävät lasten koulutoimintaa erilaisin projektein. Vapaaehtoisemme kertoivat saaneet lämpimän ja vieraanvaraisen vastaanoton kylässä ja perhemajoituksissa. Arjen ja projektien etenemisestä kuulemme pian lisää, kunhan vapaaehtoiset ovat ehtineet asettua kunnolla paikan päällä.

Myös toinen iso projekti on käynnistymässä hallituslaisten toimesta, kun Apu-Paku ry käynnistelee uudenlaista varainkeruutapaa. Yhdistyksen nykyinen varainkeruu on perustunut pitkälti yksittäisiin lahjoituksiin, musiikkitapahtumiin ja muihin yksittäisiin projekteihin. Tämän kaltainen varainkeruu vaatii paljon aikaa ja resursseja vapaaehtoisilta, eikä se ole ollut pitkässä juoksussa kovin kannattavaa. Apu-Pakun koululla on joka kuukausi juoksevia kuluja, kuten kouluruokailu ja paikallisen opettajan palkkio. Siksi suunnittelemme uudeksi varainkeruutavaksi kuukausilahjoitusta suoraveloituksena samaan tapaan kuin isommat kehy-järjestöt tekevät. Jo muutamalla säännöllisessä kuukausilahjoituksella pystyisimme hoitamaan kaikki koulun juoksevat kulut. Tulemme tiedottamaan tästä lisää, kunhan byrokraattiset järjestelyt on saatu hoidettua – pian, inshallah!

 

© 2024 Apu-Paku ry

Theme by Anders NorenUp ↑