Uusi projektimme on lähtenyt hienosti käyntiin. Siitä kiitos kuuluu Teille! Kahden ensimmäisen viikon aikana mesenaattikassamme on kasvanut kolmentoista mesenaatin ja 800 euron verran. Kolkuttelemme siis jo minimitavoitettamme, joka on saavutettava, jotta projekti toteutuu. Mesenaattikampanjamme päättyy 25. marraskuuta. Vielä siis ehdit mukaan!

 

APUPAKU x LUILLA

 

Apu Paku ry on tehnyt sen koko olemassaolon ajan yhteistyötä erilaisten yritysten ja brändien kanssa. Läheskään aina kyseessä ei ole pelkkää suoraa rahallista tukemista, vaan intressien kohdatessa vain taivas on rajana. Yksi yhteistyö on nyt poikinut hienon tuloksen, jonka voimme ylpeänä esitellä.

 

Oululainen vaatebrändi Luilla Clothing on yhteistyössä Apu Pakun kanssa suunitellut ainutlaatuisen APUPAKU x LUILLA paitamalliston. Tämän malliston paitojen myyntituotto käytetään lyhentämättömänä jalkapalloprojektimme hyväksi. Rahoilla on tarkoitus kattaa mm. jalkapallomaalien rakennus- sekä kuljetuskustannukset. Maalien rakentamiseen käytetään paikallista hitsaamisosaamista, joka myös omalla tavallaan tukee paikallista pienyrittäjyyttä ja kuuluu täten hyvin Apu Pakun arvoihin.

Paitojen ennakkotilauslomake aukeaa tänään ja se on auki noin kahden viikon ajan. Ilmoitamme myöhemmin tarkan päättymispäivän. Mallistoon kuuluu t-paita sekä huppari neljässä eri värissä. Paidat myydään ennakkotilausperiaatteella ja niiden arvioitu toimitusaika myynnin päättyttyä on noin 2-3 viikkoa.

T-paidan hinta on 25€ ja hupparin 45€. Hintoihin lisätään postikulut 5,90€.

Tilaamaan pääset tästä:

https://docs.google.com/forms/d/1eOaWbppaY3NEO0A9u_4Af21KsGDZ2NfGWgzqJgcXS4E/edit?usp=drive_web

 

Luilla Clothing

 

Luilla Clothing on oululainen 2018 perustettu vaatebrändi, joka luotiin vaatettamaan ihmisiä niinä vaikeina hetkinä ja kertomaan tarinaa sanomatta mitään. Oululaisista opiskelijoista koostuva nelihenkinen kaveriporukka on kasvattanut toimintaansa pikkuhiljaa ja vaatteet ovat saaneet oululaisten hyväksynnän.

Myös hyväntekeväisyys kuuluu brändin arvoihin. Siitä kertoo reilu vuosi sitten toteutettu Seppo x Luilla kampanja, josta saatu lähes 2000€ potti lahjoitettiin Oulun Diakonissalaitoksen avustustoimintaan. Yhteistyö Apu Pakun kanssa on siis luonnollinen jatkumo.

 

Lisää kuvia paidoista löydät Luilla Clothingin Instagramista:

 

www.instagram.com/luilla.fi

 

www.luilla.fi