Hyväntekeväisyyttä ilman välikäsiä

Avainsana: gambia

Varainkeruukampanja on päättynyt tänään 7.3.2023 klo 20.00!

Kiitos kaikille lahjoittajille. Lahjoituksia tuli kampanjan aikana noin 600 euron verran. Koulun aitaprojekti aloitetaan huhtikuun alussa Pakau Penkussa, kun järjestömme puheenjohtaja saapuu Gambiaan kouluvierailulle.

Kuten järjestömme toimintaan kuuluu, kaikki lahjoitetut varat menevät suoraan kohteeseen. Lisäämme päivityksiä projektin etenemisestä kuluvan kevään aikana.

Noin kuukauden uutiset: Huhtikuu 2019

Apu-Paku ry toimii täysin vapaaehtoisvoimin ja projektiluontoisesti. Se tarkoittaa sitä, että pyörät pyörähtävät liikkeelle aina, kun uusi projekti käynnistyy. Iloksemme voimme tiedottaa, että uusi projekti on käynnistynyt Gambiassa, kun Pakau Penku -kylään on saapunut viikonloppuna joukko suomalaisia sosionomiopiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulusta. Vapaaehtoiset auttavat tuttuun tapaan Apu-Pakun esikoulun arkiaskareissa, sekä kehittävät lasten koulutoimintaa erilaisin projektein. Vapaaehtoisemme kertoivat saaneet lämpimän ja vieraanvaraisen vastaanoton kylässä ja perhemajoituksissa. Arjen ja projektien etenemisestä kuulemme pian lisää, kunhan vapaaehtoiset ovat ehtineet asettua kunnolla paikan päällä.

Myös toinen iso projekti on käynnistymässä hallituslaisten toimesta, kun Apu-Paku ry käynnistelee uudenlaista varainkeruutapaa. Yhdistyksen nykyinen varainkeruu on perustunut pitkälti yksittäisiin lahjoituksiin, musiikkitapahtumiin ja muihin yksittäisiin projekteihin. Tämän kaltainen varainkeruu vaatii paljon aikaa ja resursseja vapaaehtoisilta, eikä se ole ollut pitkässä juoksussa kovin kannattavaa. Apu-Pakun koululla on joka kuukausi juoksevia kuluja, kuten kouluruokailu ja paikallisen opettajan palkkio. Siksi suunnittelemme uudeksi varainkeruutavaksi kuukausilahjoitusta suoraveloituksena samaan tapaan kuin isommat kehy-järjestöt tekevät. Jo muutamalla säännöllisessä kuukausilahjoituksella pystyisimme hoitamaan kaikki koulun juoksevat kulut. Tulemme tiedottamaan tästä lisää, kunhan byrokraattiset järjestelyt on saatu hoidettua – pian, inshallah!

 

Noin kuukauden uutiset: lokakuu

Nakam! Terveisiä Apu-Pakulta Suomesta ja Gambiasta.

Kangaskassikampanja oli menestys kiitos Teidän! Tilaamme 100 kappaletta Charity Bageja Pure Waste Textilelta ja ne saapuvat marraskuun puolivälin tienoilla. Tarvittaessa lähetämme ne tilaajien antamiin osoitteisiin, mutta aiomme myös kysyä, että voimmeko tuoda ne henkilökohtaisesti sovittuun paikkaan. Näin me hallituslaiset pääsemme tapaamaan hyväntekijöitä, vastaamaan kysymyksiin sekä lisäksi säästämme postituskuluissa. Henkilökohtainen toimitus on mahdollista Oulussa, Tampereella, Kuopiossa ja Helsingissä. Otamme tilaajiin yhteyttä noin kahden viikon kuluttua.

Järjestimme taannoin äänestyksen siitä, mikä kuva tulee komistamaan Charity Bagia. Arvoimme äänestäjien kesken kolme Charity Bagia ja voittajille on nyt ilmoitettu Facebookissa. Tarkastakaa Viestipyynnöt-kansio Facebookissa!

Mesenaatti.me -palvelussa minimisumman oli oltava vähintään 1000 euroa. Kangaskassitilauksen jälkeen tästä summasta jäi yli pari sataa euroa, jolla ostamme Apupakulandin vapaaehtoisopettajille ruokaa. Kangaskasseja voi tilata nyt ja tulevaisuudessa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen apupakufinland@gmail.com Kaikki tuotto käytetään aina lyhentämättömänä toiminnan kehittämiseksi Apupakulandilla, joka siis sisältää koulun, keittiön, farmin sekä pari pientä asuinrakennusta. Tällä hetkellä keskitymme Apupakulandin ruokahuollon parantamiseen ostamalla ruokaa ja ruoanlaittovälineitä.

Saimme juuri eräältä yritykseltä useamman sadan euron lahjoituksen. Kuten jo sanottua keskitymme nyt Apupakulandin ruokahuollon parantamiseen ja mietimme nyt, mikä olisi järkevin käyttökohde tälle rahalle.

Lopuksi vielä mainittakoon muita uutisia Apu-Pakun toiminnasta. Avaamme jälleen harjoittelijahaun Oulun yliopistossa. Haku avataan syksyn aikana kasvatustieteiden alle, mutta myös muiden tieteenalojen edustajat voivat hakea harjoitteluun Apupakulandille. Myös Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomien kanssa käydään keskusteluita harjoitteluun lähdöstä. Myös muista tieteenaloista sekä muista korkeakouluista ja yliopistoista on mahdollista lähteä harjoitteluun Gambiaan. Ota yhteyttä, niin selvitellään yhdessä!

Kiitos vielä kaikille vanhoille ja uusille tukijoille! Apu-Paku ei toimisi ilman Teitä. Apu-Paku on joukkovoimaa. Apu-Paku on myös hyväntekeväisyyttä ilman välikäsiä: me kaikki suomalaiset teemme töitä ilmaiseksi ja maksamme itse matkakulut ja oman ylläpitomme, kun menemme Gambiaan. Toki jotain kuluja joudumme maksamaan Suomessa kuten nettisivujen serverimaksut, pankin palvelumaksut ja esimerkiksi tämän kangaskassitilauksen. Mutta nämä ovat pakollisia kuluja ja kangaskassejakin myymme voitolla eteenpäin, joten se ei pitkässä juoksussa ole kulu vaan sijoitus. Kaikki toimintamme tuotto käytetään 100%:sti Apupakulandin, Pakau Penkun ja paremman tulevaisuuden hyväksi. Jerejeff!

Joukkorahoituskampanja on avattu!

”Kädenjälkiä pienemmiltä ja isommilta läheltä ja kaukaa.”

Tervetuloa mukaan tukemaan lasten koulutusta Gambiassa. Se onnistuu tilaamalla Apu-Pakun kangaskassin juuri julkaistun mesenaattikampanjamme kautta.

Kangaskassien design on tehty gambialaisten ja suomalaisten lasten yhteistyöprojektina. Pohjatyön kangaskassien designille ovat tehneet gambialaiset oppilaamme Pakau Penkun maalaiskylässä Gambiassa. Lapsia pyydettiin piirtämään, mitä heille tulee mieleen Apu-Pakusta ja tulos oli mitä hellyyttävin. Kun gambialaiset oppilaat saivat piirustuksensa valmiiksi, ne lähetettiin Suomeen, missä Käpylän peruskoulun kahdeksasluokkalaiset saivat kuvaamataidon tunnilla tehtäväkseen saattaa kangaskassi-design loppuun. Käpylän peruskoulun kuvisope Marianne kirjoitti ihanasti projektista nettisivuillemme. Olemme aikaisemmin järjestäneet facebookissa äänestyksen piirustuksista ja tämän äänestyksen voittaja komistaa Apu-Pakun kangaskassia.

Kangaskassit on valmistettu 100% kierrätysmateriaaleista, sillä haluamme kantaa kortemme kekoon puhtaamman luonnon puolesta. Tämän mahdollistaa Pure Waste Textiles, joka on tehnyt kierrätyksestä hienon liiketoiminnan. Pure Waste on mukana talkoissa tarjoamalla ekologiset kangaskassit meille alennettuun hyväntekeväisyyshintaan.

Voit myös osallistua kampanjaamme levittämällä sanaa. Se olisi äärettömän suuri apu ja tehokkaimmin onnistuisit jakamalla tämän Facebook-julkaisun omalla seinälläsi sekä kontaktoimalla kavereita ja sukulaisiasi suoraan. Kannattaa myös miettiä, voisitko levittää sanaa koululla, työpaikalla tai vaikka harrastusyhteisösi keskuudessa.

Kyseessä on joukkorahoituskampanja, jonka tuotto käytetään lyhentämättömänä kouluprojektimme hyväksi. Lisätietoja löydät täältä:
https://mesenaatti.me/campaign/?id=216#single/view

Suurkiitos ja nöyrä kumarrus! <3

Kangaskassit yhteistyöllä

Teetin maaliskuussa kuvataiteen valinnaisryhmällä oppilastyönä suunnitelman painokuvasta, jota APU-PAKU RY voisi halutessaan käyttää kangaskassin kuvana, pinssinä, postikorttina, jääkaappimagneettina tms. Lähtökohdaksi ja inspiraatioksi saimme APU-PAKU– koulua käyvien lasten tekemiä piirroksia, jotka tuli liittää osaksi kuvaa tavalla tai toisella.

Lähdin toteuttamaan projektia luottavaisin mielin, sillä kasiluokkalaisten kuvisryhmä on motivoitunut ja taitava. Luokassa paitsi angstataan, myös nauretaan ja tehdään kovasti töitä. Lisäksi tehtävänanto sopi hyvin osaksi kuvataiteen oppisisältöjä graafisen suunnittelun osalta, ja uuden opetussuunnitelman laaja-alaisia tavoitteitakin hipaistiin useimmilta osin. (Ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, monilukutaito, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämätaidot ja yrittäjyys, osallistuminen ja vaikuttaminen.) Oman erityisen mausteensa työhön toi ajatus siitä, että nyt suunnitellaan jotain ”oikeasti” asiakaslähtöistä ja ollaan hyvän asian puolella.

Olin huhuillut tehtävästä oppilaille hyvissä ajoin ennen sen aloittamista ja hankkinut huoltajilta ja oppilailta kuvausluvat. Kun Gambiassa huikean hienoa työtä tekevien opetusharjoittelijoiden teettämät, ihanat piirroskuvat vihdoin saapuivat, hihkaisin innosta ääneen.

Käytimme tehtävänannon toteuttamiseen kaksi kaksoistuntia. Kerroin APU-PAKU koulusta ja sen historiasta, näytin kuvia koululta ja farmilta. Ryhmässä mukana oleva Gambiassa asunut poika täydensi niiltä osin, joissa oma tietämykseni loppui. Tarjosin myös mahdollisuuden olla osallistumatta tehtävään, jos jotakuta vaikkapa harmittaisi mahdollisten suunnittelutulojen menettäminen. Yksikään ei perääntynyt. ☺

Seuraavaksi valittiin lasten piirroksista itselle mieluiset kuvat ja aloitettiin työ. [Apu-Pakun] Logon sai halutessaan liittää mukaan kuva-aiheeseen, mutta myös jättää pois. Piirrosten jäljentämisessä mahdollisimman autenttisiksi käytettiin luokan valopöytää ja ikkunan takaa hohtavaa valoa, osa halusi jäljentää kuvat vapaalla kädellä. Ensimmäisen kaksoistunnin päätteeksi jokaisella olikin jo kohtuullisen selkeä idea siitä, mitä aikoi tehdä, ja viimeinen kerta käytettiin töiden viimeistelyyn, skannaamiseen ja kuvatiedostoiksi muuttamiseen.

Kasiluokkalaiset ahkeroivat hyvällä asenteella ja uskon, että myös kokivat suunnittelun mielekkääksi. Kysyivät olennaisia kysymyksiä, pohtivat [Pakau Penkun] kyläkoulun arkea ja kulttuurien eroja. Se näkyi kaikessa tekemisessä, luokassa vallitsevassa tunnelmassa ja ehkä erityisesti kysymyksissä, joita oppilaat työn suhteen esittivät. ”Minkä värinen se kangaskassi on?” ”Tästä tuli näin pieni, haittaako se? Pitääkö tehdä uusiks?” ”Kuka sen päättää, että mikä on hyvä?” Välitunnille suurin osa piti häätää, ja vain kerran joku kysyi, tuleeko tästä numero.

Open näkökulmasta lopputulokset onnistuivat hyvin. Ennen kaikkea oli hienoa olla mukana projektissa, jossa yhdistyi kädenjälkiä pieniltä ja isommilta, läheltä ja kaukaa.

 

Marianne,

Käpylän peruskoulun kuvisope

 

Noin kuukauden uutiset: huhtikuu

Tässä julkaisussa kerrotaan uutisia Apu-Pakun toiminnasta Suomessa ja Gambiassa. Edellisestä julkaisusta onkin jo hieman aikaa, joten Apu-Pakussa ja koulussamme onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista!

Viime vuoden puolella järjestetyssä Mesenaatti-kampanjassa tavoitteet saavutettiin, ja kampanjasta saatu tuotto on käytetty Apupakulandilla. Lähes kaikki varat käytettiin myrskyjä kestävän keittiön rakentamiseen. Keittiörakennuksessa on kaksi huonetta, joista toista käytetään varastona. Ikkunat ja ovet on vielä laittamatta, mutta ne pyritään asentamaan pian. Keittiöön ostettiin kaikki tarvittavat kattilat, pannut yms. Ruoanlaittovälineisiin ja rakennuskustannuksiin kului leijonanosa saadusta tuesta, emmekä pystyneet vielä ostamaan kouluruokia. Tämä johtuu siitä, että arvioimme rakennuskustannukset liian alhaisiksi: esimerkiksi rakennustarvikkeiden kuljettaminen maalle osoittautui yllättävän kalliiksi. Emme myöskään saaneet rakennustyöntekijöitä talkoisiin. Sen sijaan ostimme palvelun paikallisilta, mikä toki on hyvä tapa tukea paikallisia. Toistaiseksi ruokapolitiikka hoidetaan siten, että pakaupenkulaiset sopivat keskenään, kuka käy minäkin päivänä myymässä oppilaille ruokaa. Hinta on sovittu alhaiseksi, jotta kaikilla on varaa syödä. Tulemme hakemaan avustusta esimerkiksi apurahojen muodossa sekä järjestämällä tapahtumia, jotta voisimme tarjota ilmaisen kouluruoan mahdollisimman pian.

Meal time by the kitchen

Ruokailu keittiön luona

Mesenaatti-kampanjasta saaduilla varoilla asennettiin myös Apupakulandin kaivoon metalliset kannet. Tämä on tärkeää, sillä ne estävät janoisia pieniä eläimiä tippumasta kaivoon, mikä pilaisi veden laadun. Kaivoon on tarkoitus asentaa vielä pumppu, jonka aikaisemmat vapaaehtoiset ovat sinne vieneet. Asennustyöhön ei ole ollut vielä varaa, mutta sekin pyritään hoitamaan tulevista varoista mahdollisimman pian.

12666273_10207386631778382_691756949_n

Kaivo on myös saanut väriä.

Olemmekin aloittaneet uuden hyväntekeväisyystapahtuman järjestämisen. Tänä vuonna järjestämme keväällä Helsingissä uuden tapahtuman ja mahdollisesti myös loppukesästä Oulussa perinteiset Afrikkabileet. Oulun tapahtuman järjestäminen on vielä auki, mutta se järjestetään, mikäli saamme kerättyä hyvän tekijäjoukon tapahtuman ympärille. Helsingin tapahtuma järjestetään legendaarisen kulttuuritila Nosturin alakerrassa sijaitsevassa ravintolassa eli Elmun baarissa torstaina 19.5. Päivän ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta se tulee olemaan kaksiosainen. Päiväaikaan on tarjolla ruokaa, juomaa, työpajoja sekä tietenkin loistavaa musiikkia. Tapahtuman iltaosuus puolestaan keskittyy keikkoihin, joita tulevat tarjoilemaan loistavat kotimaiset artistit. Kerromme tapahtumasta lisää aivan lähiaikoina!

Loppuun vielä mainittakoon, että Apu-Pakulta on tulossa myyntiin kangaskasseja Gambian koulumme ja erään suomalaisen koulun oppilaiden yhteistyöprojektina. Tästä kerrotaan lisää seuraavassa blogijulkaisussa! Sillä välin käykää lukemassa lukuvuoden viimeisten työharjoittelijoidemme Tarleenan ja Heidin kuulumisia heidän matkablogistaan: varaslahtokesaan.blogspot.fi

12916157_10153420716747031_3593787025716404533_o.jpg

Esimakua kangaskassiprojektista

Mesenaattikampanja on julkaistu

Nyt se on mahdollista!

mesenaatti.me

Olemme julkaisseet joukkorahoituskampanjan mesenaatti.me-sivuston kautta, jossa voit tukea gambialaisten lasten koulutusta ja hyvinvointia.

Klikkaa itsesi kampanjasivuillemme!

Pyydämme sinua harkitsemaan tekeväsi kaksi palvelusta:

  1. Rahoittaisitko hankettamme? Saamamme rahoitus käytetään lyhentämättömänä Gambian koulumme hyväksi. Summa voi olla 10 euro tai enemmän. Jokainen rahoittaja saa kivan vastikkeen, jota kautta pääsee kurkistamaan Gambian koulumme arkeen. Rahoita mahdollisimman nopeasti: niin saamme joukkofiilistä ja sitä mukaa lisää rahoittajia.
  1. Kertoisitko tutuillesi, esimerkiksi somessa, että rahoitit hanketta ja haastaisit heidät mukaan? Apu-Pakun mesenaattikampanjan sivua saa tietenkin jakaa omalla FB-seinällä ja ryhmissä yms. vaikkei rahallista tukea antaisikaan.

Iso apu olisi myös, jos voisit vinkata kampanjastamme tutulle organisaatiolle, sillä he saavat pikkurahalla hyvää näkyvyyttä!

Olisi mahtavaa, jos osallistut tähän sydämelliseen hankkeeseemme! Tässä vielä kampanjasivut:
https://mesenaatti.me/apu-paku-ry-koulutusta-ja-ruokaa-gambian-lapsille/

Voit seurata kampanjan etenemistä Facebook-sivullamme.

Kiitos ja kumarrus

Joukkorahoitetaan kouluruoat sadalle lapselle

MESENAATTIKAMPANJA KÄYNNISTYY PIAN

Monet ovat jo kyselleet, milloin avaamme paljon puhutun joukkorahoituskampanjan Gambian koulumme hyväksi. Nyt päivä on tiedossa: kampanja avataan torstaina 5.11.2015!

Tässä linkki: https://mesenaatti.me/apu-paku-ry-koulutusta-ja-ruokaa-gambian-lapsille/

Keräyksellä on tarkoitus tukea koulumme oppilaiden opiskelukykyä laittamalla perusasiat kuntoon. Suurin osa lahjoituksista käytetään juomaveden ja päivittäisen kouluaterian tarjoamiseen. Lisäksi teemme pientä remonttia Apupakulandilla ja teetämme koulupuvut oppilaille. Jos mahdollista, niin asennamme myös tehokkaan aurinkopaneelijärjestelmän kouluun.

Nyt kerätyt varat käytetään seuraavasti:

  1. Päivittäinen kouluruoka n. 100 lapselle ja 20 aikuiselle koko lukuvuodeksi
  2. Oman kaivon, keittiön ja koulun vessojen kunnostaminen
  3. Koulupuvut 100 lapselle ja 10 opettajalle
  4. Aurinkopaneelijärjestelmä jos lahjoitustulva yllättää!

Kouluruoka

Haluamme tarjota yhden ilmaisen aterian päivässä kaikille oppilaille, työntekijöille ja vapaaehtoisille. Heitä on yhteensä noin 120 henkilöä ja joukko koostuu pääosin gambialaisista lapsista 4 ja 8 ikävuoden välillä. Esikouluamme käy tällä hetkellä 40 ja ala-astettamme 59 lasta. Ala-asteessamme on nyt 1. ja 2. luokka-aste, mutta tulevaksi lukuvuodeksi pyrimme rakentamaan lisää luokkahuoneita, jotta saamme loputkin luokka-asteet perustettua. Tähän keräämme erikseen varat ensi keväänä järjestettävillä Afrikka16-hyväntekeväisyysbileillä. Ala-asteella on tällä hetkellä neljä opettajaa, ja esikoulu pyörii suomalaisin sekä gambialaisin vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisia esikoulun opettajia on 3–9 ajankohdasta riippuen. Tällä hetkellä paikan päällä on kaksi opettajaopiskelijaa Oulun yliopistosta, ja loppuajan lukuvuodesta koulussamme tulee olemaan useita opettajankoulutuksen tai varhaiskasvatuksen opiskelijaa. Kouluruoka on tärkeää niin oppilaille kuin opettajillekin, jotta he jaksavat keskittyä koko koulupäivän.

Kaivo, keittiö ja koulun vessat

”Apupakulandille” on kaivettu oma kaivo aikaisempien vapaaehtoisten voimin. Tällä hetkellä vesi nousee syvästä kaivosta köyden ja ämpärien voimin. Apupakulandin nuoret banaani- ja appelsiinipuut sekä kassava- ja cashew-pensaat kaipaavat kuivalla kaudella jopa 500 litraa vettä päivässä, jonka nostaminen kaivosta käsin vie aikaa 1–2 tuntia päivittäin. Tästä syystä haluamme asentaa kaivoon pumpun ja joitain metrejä putkia. Kaivoon pitää myös valaa betonikansi ja vuorata kuilu betonille, jotta vesi pysyy pitkään juomakelpoisena. Kaivon lisäksi betonia ja muita rakennustarvikkeita tarvitsemme myös keittiön rakentamiseen. Gambian valtio palkkasi kouluumme kokkeja, mutta varoja ei löytynyt ruokiin eikä keittiön rakentamiseen. Koulun vessat ovat puolivalmiita aikaisempien lahjoitusten ansiosta (Afrikka15-bileet) ja nyt olisi tarkoitus rakentaa ne lopullisesti valmiiksi.

Koulupuvut

Suurelle osalle meistä länsimaalaisista koulupuvut voivat kuulostavat turhakkeilta. Köyhissä maissa koulupuvuilla on kuitenkin usein valtaisa merkitys monestakin syystä. Ensinnäkään koulua ei pidetä virallisena tai pätevänä ilman koulupukuja. Tämä voi olla harmillista meidän näkökulmastamme, mutta vuosisatoja vanhoja ajattelutapoja on hyvä kunnioittaa, jos siitä ei ole varsinaista haittaa kenellekään. Toisekseen Gambian maaseutu on hyvin köyhää, ja kaikki kunnolliset vaatteet ovat tervetulleita. Näistä syistä haluamme tarjota koulupuvut kaikille perheille. Koulupuvut tulee valmistamaan pakaupenkulainen – jolla on muuten käytössään Apu-Pakun vuosia sitten toimittama ompelukone – joten luomme samalla pientä elinkeinoa paikallisyhteisöön.

Edellä mainitut kehityskohteet vaativat varoja n. 2000 euron edestä, ja kouluruoka on näistä kallein ja tärkein sijoitus parempaan tulevaisuuteen.

Aurinkopaneelisysteemi

Pakau Penkun kylä on sähkötön yhtä Apu-Pakun aurinkopaneelia lukuun ottamatta. Jos joukkorahoituskampanja onnistuu erittäin hyvin, niin voimme toimittaa kouluumme todella hyvän, yksinkertaisen ja liikuteltavan aurinkopaneelijärjestelmän, joka mahdollistaisi monia uusia kuvioita Pakau Penkussa. Voisimme esim. käyttää tietotekniikkaa paremmin opetuksen apuvälineenä ja opettaa tietotekniikan hyödyntämistä ylipäätään. Lisäksi voisimme järjestää jopa elokuvailtoja paikallisille. He voisivat myös ladata puhelimensa ja muut mahdolliset laitteensa aurinkopaneeleillamme.

Tällä joukkorahoituskampanjalla kerätyt varat toimitetaan lyhentämättömänä Apu-Paku Pakau Penku Lower Basic Schoolin hyväksi. Gambialaiset lapset ovat suurin hyötyjä lahjoituksista. Lapset ovat tulevaisuus!

Kiitos ja kumarrus,
Apu-Pakun perhe

© 2024 Apu-Paku ry

Theme by Anders NorenUp ↑